Vendredi

Huokaus. Eilen oli aika kammottava paiva. Se alko kylla hyvin; aamulla keittiossa Fred sano "comme tu es belle!" ja kadulla vastaan tullu tuntematon herrasmies suunnilleen saman. Ja koulussa pidin sen esitelman ja meilla oli oikein mielenkiintosta keskustelua.
Koulun jalkeen minun piti palata suoraan kotiin koska Z oli edelleen kipea. Huokaus. Se on kumma miten se yhtakkia heittaytyy hankalaksi ja sitten mikaan ei onnistu. Ei suostunu syomaan, ei paivaunille, ei antanu mitata kuumetta... ja huusi ko palosireeni jos yritin saada sen tekemaan jtn edellamainituista. Sitten Fred soitti ja kun sanoin miten asiat on niin se sano etta minun pitaa olla ankarampi. Helppo sanoa. Mittasin sitten kuumeen vakisilla, mutta en mie sita syomaan saanu. Lopulta sitten vaan hain satukirjan ja aloin lukea aaneen, ja kohta Z jo tuli valitsemaan satua minka se halusi kuulla. Yritin jatkuvasti saada sita syomaan ruokaa mutta ei, herra halusi vain jalkiruokaa. Lopulta se soi muutamia kekseja maidon kanssa.
Sitten me leikittiin piilosta, se esitteli mulle sen naamiaispukukokoelmaa, pengottiin lelulaatikkoa, piirrettiin vahan, muovailtiin, leikittiin kauppaa.
Lopulta annoin sen myos kattoa Spidermania ("j'adore spider-man!" "je sais..."), mutta ei se kylla mitaan nelivuotiaille tehtya materiaalia ollu! Ja tietenki Fred soitti just silloin enka kuullu mitaan elokuvan aanien takia ja kun siirryin kauemmas puhumaan, Z alko kiljua hadissaan (se luuli etta lahden pois), niin etta mulla meni Fredin puheet vahan ohi korvien.
Jossaki valissa myos Rapha soitti, lyhyesti, ja yhesti Raphan aiti. Se oliki ihan positiivinen puhelu, "mamie"(siis mummo) kehu etta edistyn, siis ranskassa. En oo kylla ihan varma pitaisko minun vastata kotipuhelimeen, ja inhoan vastata siihen kun ei koskaan tiia mita kuulee.
Tein myos illallista lopulta, keittoa (kurpitsaa&perunaa, valmisruokaa itse asiassa) ja vahan muuta. Oltiin Z:n kanssa syomassa kun muut tuli kotiin. Olin siis huolehtinu Z:sta koko paivan koulun jalkeen, vaikka tavallisesti oon vapaa puoli viiteen asti.
Fred valitti mulle riisista jota olin antanu Z:lle. Se oli nimittain ollu monta paivaa jaakaapissa. "Tama riisi on allottavaa! Oletko itse maistanut tata? Et? Saisit luvan maistaa ennen kuin tarjoat tallaista minun pojalle!" (vapaasti ranskasta kaannettyna)... voi sanoa etta olin aika nolona. Ei mulle ollu tullu mieleen etta siina riisissa ois jtn vikaa.
Vahan ajan paasta Rapha tuli selittaan mulle, etta minun pitais jarjestella vahan taloa silloin ko Deni ei kay, minka siis tiesin jo. Se naytti mulle kaikkia mita minun ois pitany tehha: jarjestella pyykkia, jarjestella sohvatyynyja, kerata lenkkarit lattialta, pedata niitten sankya... "me halutaan etta taalla on siistia kun me tullaan toista".
Olin ihan maassa. Vetaydyin Z:n huoneeseen jarjestelemaan, ja kun Fred kysyi etta tulenko illalliselle vai olenko jo syonyt, sanoin etta olen jo syonyt ja oikeastaan mulla on vahan maha kipea (kuten se olikin, luultavasti nalasta). Kysyin etta voinko menna nukkumaan, en ole tehnyt viela tehtaviakaan seuraavalle paivalle. Menin sitten omaan huoneeseen ja purskahdin itkuun, mulla oli niin semmonen olo etten osaa tehda mitaan oikein.
Napostelin pistaasipahkinoita (taivaallisia)monistepinkan aarella ko Jess koputti minun ovelle. Se kysy etta oonko kylvettany Zacin. Seki viela! Selitin etta en oo, en ollu varma pitaisko, ajattelin ettei se menis kouluunkaan huomenna..." J keskeytti minut: "olet itkenyt!" Sitten se vaatimalla vaati minua kertomaan mika on vikana (koulutehtavat liian vaikeita? ikava kotiin? aitiko sinua arsyttaa? vai johtuuko se minusta?) ja vakuutteli etta voin puhua sille. Se on janna miten toisten osoittama empatia saa kyynelkanavat aukeamaan. Ja inhoan sita ko aani pettaa. Onnistuin lopulta sanomaan: "parfois...j'ai...l'impression que...je fais...tout...mal..." Eli minusta tuntuu valissa etta teen kaiken vaarin.
Jess vakuutteli ettei minun pida ajatella semmosta, etten voi osata kaikkea heti, etta senki oli pitany totutella elamaan Raphan kanssa, jne. Se sano myos etta jos Fred oli tyly mulle niin se johtuu siita etta se oli huonolla tuulella jonku raskauteen liittyvan ongelman takia. Aika noloa itkea 13-v tyton edessa mutta minkas sille mahtoi. Jess on kumminki ihan fiksu ja alan tulla hyvin toimeen sen kanssa.
No, eipa siina sitten. En tiia kuuliko Rapha ja Fred mitaan, epailen kylla etta kuuli. Toivottavasti tasta ei seuraa mitaan kiusallista keskustelua.
Tana aamuna lahdin kouluun viimeista kertaa, siella ei tullu esille mitaan kamalan hyodyllista. Sitten kavin metrossa valokuvauskopissa, koska alliance francaise vaatii valokuvan sisaankirjautuessa. Etta seki oli hankalaa! Enpa tiia tuliko siita kovin hyva. Pitaako korvien tosiaan nakya? Varmuuden vuoksi laitoin hiukset korvien taakse.
Alliance francaisessa (kun viimein oli loytany oikean kadun)kavi ilmi etten voi kayda ens viikkoa kurssilla (minimum 2 vko). Joten odotan varmaan syyskuuhun. Tosin asken kun Fred kyseli minun kielikurssitilanteesta, tuli semmonen olo etta pitais menna aikasemmin kurssille. Mutta no, ne on niin kalliita enka jaksa alkaa hakemaan sopivaa kurssia ens viikolle. Sita paitsi lainasin kirjastosta uusia cd+kirja -kielikursseja ja toivon etta ne on hyvia, alan kaymaan lapi kunhan kerkean.
Sunnuntaina on isanpaiva, en tiia mita silloin tapahtuu (niin, mie en koskaan tiia mita tapahtuu milloinki).
Rapha sano tana aamuna etta minun pitaa sanoa sille jos tarvin rahaa. Olin vahan etta no, selva? Kuka nyt ei rahaa tarvis mutta en mie aio menna pyytamaan silta rahaa sovitun palkan lisaksi...
Taalla kuulee tosiaan kokoajan sireenien ulvontaa. Pari kertaa minun ohi kadulla on myos menny taytta vauhtia poliisiautoja vilkut ja sireenit paalla. Mie taas oon kerran meinannu jaada autojen alle (punaisella tien yli) ja kerran metron ovien valiin (yritin syoksya kyytiin viime tipassa).
Mutta joo. Alkaa huoliko, kylla se tasta. Etin just Google mapsista tietoa Pariisin katakombeista, ois hienoa kayda vaikka ens viikolla... ja ei, mulla ei ole kameraa.