tapahtumia

Nii ei taalla kylla mitenkään kauhean leppoisaa ole. Toissapäivänä kun mie ja S pyydettiin kirjallista sopimusta, me tehtiin se jotenkin väärin ja väärällä hetkellä, ainakin niitten mielestä, ja ne oli ihan järkyttyneitä. Niitten mielestä me ei luotettu niihin ja oltiin jotenki aggressiivisia tyyliin "sopimus tänne tai me lähetään nyt!". Ne sano kumminki että okei, maanantaina, nyt on niin paljon töitä ja blaablaablaa. Sitten eilen puhuttiin asioista; yksitellen, mie ensin aluksi kokin ja sitten myös N:n kanssa. Mulla onneks ranska sujuu aika hyvin että keskustelu oli sinänsä vaivatonta, vaikka minua hermostutti kyllä kauheasti se tilanne... kokki sano että en oo todistanu vielä että kykenen tähän työhön; oon kyllä tehny paljon tunteja, mutta oon liian hidas. Ja että mulla on nyt koeaika menossa, vielä viikon. Ja ne ihmetteli kauheasti että minkä takia me yhtäkkiä vaaditaan sitä sopimusta huonolla hetkellä, ja minkä takia mie haluan sen sopimuksen (eikö se ole ilmiselvää!?). Ja: minun ei pitäis antaa kenenkään vaikuttaa minuun (tämä tarkotti S:ää, ne ajatteli että se jotenki yllytti minua tai jotain, vaikka toistelin kyllä että olin aatellu sitä sopimusta alun perinki ja

-- ei voi olla totta!! luulin että sain tämän tekstin julkaistua eilen ja nyt oliki vain luonnoksissa tämmönen pätkä siitä! yritän nyt jaksaa jotaki selittää taas.

Joka tapauksessa S lopulta erotettiin yhtäkkiä kokin asenneongelman takia, eihän se edes tajunnu mitään siitä mitä S niille englanniksi selitti, mutta se oli raivoissaan huutanu sille että "saat lähteä tänä iltana". Se mitä mie näin oli että eka S puhu niitten kans, kävi tyytyväisenä meidän kanssa syömässä (kun taas mie olin kauhean huolissaan) "se on nyt selvä, me tehdään se sopimus", sitten vähän ajan päästä se käskettiin uudestaan "juttelemaan" ja seuraavaksi näin ko se kiirehti yläkertaan kyyneleet silmissä. Olipa sitten kiva alottaa siinä oma työvuoro ja miettiä että mitä ihmettä.
Puhuttiin illalla pitkään kolmestaan, siis kolmas oli J, tyttö joka tuli Lahdesta tänne samana päivänä suoraan kriisitilanteeseen. S päätti lähteä Lyoniin ja jatkaa sieltä etelämpään, etsiä samantyyppistä työtä jostain. Sillä on onneks rahaa ja työkokemusta tarjoilijana neljä vuotta toisin kuin mulla. Toivon tosiaan että se pärjää, harmittaa ja surettaa kun meillä oli just kivaa yhdessä, yhtenäki päivänä käytiin kylää kiertämässä ja napsittiin viinirypäleitä...
Ja henkilökunta ei myöskään saa enää käyttää tietokonetta, koska kuulemma sen jälkeen kun viimeks käytin sitä (ja S minun jälkeen vaikkei ne oo siitä tietoisia), sieltä oli hävinny jotain tietoja. Oon kyllä aika varma ettei se oo minun vika; en tiiä tekikö S vahingossa jotain väärin vai oliko se pariskunnan omaa huolimattomuutta, mikä on sangen mahdollista. Onneksi J:llä on läppäri jota nytki lainaan, vaikka yhteys on kyllä varsin häilyvä.
Tällä hetkellä alkaa mennä oikeastaan paremmin, oon oppinu jo niin paljon ja tajuan vihdoin missä järjestyksessä tilaukset suunnilleen menee, osaan olla oma-aloitteisempi... eilen ne kehu kovasti että oon parantanu, ja kokki sano jotain myönteistä sopimukseen viitaten. Illalla oli kyllä jotenki vaikeampi pysyä perässä, kauhea kiire. Mutta ehkä ne on ihan tyytyväisiä. Sitä viheliäistä liekinheitintä minun pitäis kyllä opetella käyttämään crème brûleita varten, en tajua miksei se onnistu.
Tänään saatiin jopa vapaata puoli seitemään asti; ihanaa ko on saanu ottaa rennosti. Mutta kyllä tosiaanki pitäis saada sopimukseen selkeästi kohtuullinen määrä työtunteja ja vapaata.
Ja ajattelin että ois ehkä paras jos sais kolmeksi kuukaudeksi sopimuksen ja sitten siirtyis parempaan paikkaan, jos siis vaan mahdollista. Pariisiin esimerkiksi...