torstai 23. heinäkuuta 2009

A Tornio

Pariisissa ei ollu sääskiä ollenkaan. Eikä paarmoja. Tosin siellä oli joissakin asunnoissa (kuten L:n) torakoita ja muita inhotuksia kipittelemässä ympäriinsä, ja kärpäsiä ainakin Pereiressä; perheen kissa jahtasi niitä ihan suuna päänä.
Unohin kertoa vielä yhestä tyypistä. Nimittäin sen jälkeen kun lähdin perheestä, olin melkein joka päivä Trocaderon kirjastossa aamusta iltaan, ja yhtenä päivänä ko seisoin sen viheliäisen koneen ääressä, yks kirjaston työntekijä raahasi jotaki laatikkoa siitä vierestä ja vitsaili jotaki minun laukusta tai jostain, en saanu selvää. Sitten se selitti siinä jonku aikaa jotain ja lähti, ja myöhemmin se tuli takas ja sanoin että oon suomalainen ja se selitti että Suomi on sen sydämen kotimaa, en kyllä ihan käsittäny miksi, se saatto liittyä jotenki politiikkaan. Se oli siis perheellinen ehkä nelikymppinen mies, ja se puhu sen verran hiljasella äänellä etten saanu koskaan kunnolla selvää sen puheista. Mikä ei tosin "keskustelua" hirveästi haitannu koska se ilmeisesti tykkäsi pitää monologeja; hymyilin ja nyökkäilin vaan välissä. Sen päivän jäkeen se siis pysähty aina joskus juttelemaan vähäks aikaa. Se oli kyllä vähän outo, siis just siks ettei sitä tuntunu hirveästi kiinnostavan oisko mulla jotain sanottavaa, selitti vaan menemään kaikkea politiikasta ja siitä kuinka naurettavasti asiat hoidetaan Ranskassa ja muusta. Kerran se sano että puhun hyvin ranskaa, ymmärrän hyvin. Heh...
Pariisissa on myös roskiksia joka kulmassa mikä on hyvä juttu. Ja penkkejä myös; istuin monesti jollaki penkillä keskellä kaupunkia syömässä ruuaksi tölkkipapuja tai vastaavaa. Ja oottamassa että L tulee töistä ja päästää minut sisälle.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kerronpa jotain sälää huvin vuoksi... varoitus Pariisin kävijöille: älkää juoko sitä hanavettä. Taisin olla väärässä; en ole allerginen maidolle vaan se oli se Pariisin vesi joka pisti mahan ihan sekasin, se oli kamalaa. Eihän sitä mikään pakko ois ollu juoda, lähes kaikki pariisilaisetki ostaa pullovettä vaikka tietääkseni paikallisten sietäis kyllä juoda hanastakin. Pariisin kaupungilla on itse asiassa semmonen projekti että yritetään saada pariisilaiset juomaan kaupungin puhdasta ja laadukasta vesijohtovettä.
Kävin muuten torstaina katsomassa elokuvissa Amerrika-komedian erään intialaisen miehen kanssa joka tuli puhumaan mulle kadulla kun seisoskelin kartan ääressä miettimässä mitä tekisin. Se kysy olenko skandinaavi; me ollaan kuulemma mukavia ihmisiä (kuvitella!). Se puhu lähinnä englantia, ei tosin täydellisesti, ja vähän ranskaa. Loppujen lopuksi se oli raivostuttava, lupaili että jos olen sen kanssa, se ostaa mulle mitä haluan, se ostaa mulle auton, me voidaan matkustella ympäri maailmaa, mie voin tehhä mitä haluan ja niin edelleen... ja elokuvissa puhu kokoajan ja ahisteli, yhh! Lähinkin sitten heti käveleen kun se loppu. Enkä onneks erehtyny antamaan numeroani.
Pariisissa on muuten joka puolella A) apteekkeja B) hedelmä- ja vihanneskauppoja/kojuja C) leipomoita (joista haetaan joka aamu se patonki; jopa D teki niin vaikkei se ole oikeasti ranskalainen... ja sen mielestä se pitää syodä, ainakin joskus, niin että halkaisee sen ja laittaa toiselle puolelle voita ja toiselle hilloa, ja sitten yhteen) kuten myös kahviloita ja suklaapuoteja...

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Seikkailija tauolla

kotona ollaan. !!! tämä näppäimistö on niin kummallinen nyt ja meinaan koko ajan kirjottaa äät aana ja ööt oona...
kiitos Lauralle että hait minut rautatieasemalta. Jännä juttu miten osaan aina valita matkustuspäivät huonosti; lauantaina ei mene ollenkaan linkkoja laivaniemen kautta.
D saatto minut lentokentälle, Pariisi-Riika -lento oli puoli tuntia myöhässä. Riikan lentokentällä olin ihan sekaisin kellonajoista; en tiiä mikä se aikero on - jaa, se on näköjään sama aika ko Suomessa. Joka tapauksessa ei ollu kaukana että oisin myöhästyny lennolta. Ja Helsingissä piti kiirehtiä rautatieasemalle; tosin turhaan koska myöhästyin kuitenkin. Lähin sitten viimisellä junalla, 22.30, vaihto Tampereella. Vaihto oliki hankala; aikaa oli vähän ja olisin varmaan missannu koko junan jos ystävällinen tummaihoinen työntekijä (en tiiä minkä työn mutta oletan että se oli töissä siellä asemalla)ei olis tullu auttamaan minua ja yhtä toista tyttöä jolla oli kauheasti mattoja ja iso rinkka ja matkalaukku mukana.
Nukuin sitten junassa miten pystyin.
Nyt olen kotona, mulla on iso kasa pyykkia pestäväksi ja tavaraa järjestettäväksi... Pariisi tuntuu pelottavan kaukaiselta nyt. Helsinkikin näytti ihan autiokaupungilta eilisiltana verrattuna Valon kaupunkiin. Olen tyytyväinen täällä oloon niin kauan kuin se on tilapäistä eikä pitkäaikaista.
Ihanaa että saa käyttää nettiä vapaasti...

torstai 16. heinäkuuta 2009

Départ

Seikkailija osti lentolipun kotiin. D:n mielesta on paras etta palaan Suomeen, toistaiseksi. Ja palaan sitten myohemmin, kun olen loytany tyon ja asunnon. Olin ensin ihan vastaan mutta loppujen lopuksi, kun mietin Suomea ja kotia, kesaa, kavereita, perhetta, kaikkea tuttua... D on oikeassa etta tama tilanne taalla on yhta karsimysta.
Joten, lennan huomenna suunnilleen 14.00, otan junan kemiin; se on perilla 09.09 ylihuomenna. Ois ihanaa jos joku tulis hakemaan rautatieasemalta, mutta jos ei ole vapaaehtoisia niin menen linkalla.
Harmittaa tuhlata rahaa matkoihin, varsinkin kun olen muutenkin menettany kaikki rahat mita mulla oli ja mita olen ansainnu... mutta toivon etta saan myohemmin tyon joka hyvittaa taman rahanmenon.
Ja ainiin, mulla on suuri ongelma matkalaukun kanssa. En tiia paljonko se painaa mutta vannon etta enemman ko 20 kg. Jos vain olisin tienny, en ois ottanu mukaan judogia, muun muassa...phhhh.
Joka tapauksessa toivon etta kaikki ei ole haipyny Torniosta jonneki maailmanymparysmatkalle! Ehdin viela nauttia Suomen kesasta :)

tiistai 14. heinäkuuta 2009

14 juillet

Oon ollu vahan kiireinen kun yritan tosissaan hakea toita ja silleen... D sanoo ettei netista loyda tyopaikkaa eika asuntoa ja oon sen avustuksella kirjottanu uudestaan CV:n ja "lettre de motivation":n (inhoan ranskalaisten kapulakielisyytta!!) ja kavelly ympariinsa. Ja D kysyy sen tutuilta mulle tyopaikkaa; eilen illalla esim. tapasin sen serkun joka on kaupassa toissa ja tama lupasi ottaa vastaan minun CV:n jos vaikka saisin kassanhoitajan paikan.. ja sitten kun mulla on tyopaikka voin menna kysymaan asuntoa, tosin voihan kamppista etsia jo nytki.
Arsyttaa ko joka paikassa on hirveasti kaikkia vaatekauppoja ja kaikkialla on nyt alennusmyynnit enka mie voi ostaa mitaan, tilan- ja rahanpuutteen takia. Samoin joka paikassa ois mahdollisuus paasta nettiin kannettavalla mita mulla ei oo. Ootan tosiaan sita paivaa ko saan palkkaa.
Ainiin ja tanaanhan on juhlapaiva, Ranskan kansallispaiva (Bastiljin valtaamisen kunniaksi). Champs-Elyséella oli kunnon sotilasparaati, viime yona on poltettu satoja autoja (en oo tosin varma miksi, mutta jotain ilkivaltaa kuitenkin), ja oli myos laskuvarjoesitys, ja konsertti ja muuta, ja illalla ilotulituksia...
Eipa tassa muuta, alkaa huolehtiko okei?

lauantai 11. heinäkuuta 2009

noniin nukuin viime yon D:n luona ja voisin kuulemma muuttaaki sinne siksi aikaa etta loydan asunnon mutta en oikein tiia. Mulla ei oo mitaan aavistusta talla hetkella missa L on, pitais varmaan soittaa sille jossain valissa.

Istuin tanaan masentuneena penkilla 10èmessa ja siihen tuli yks mies, juteltiin sitten niita naita, Ranskan vallankumouksesta, imperialismista, maalla asumisesta, kaikesta. Se oli maalari, kotosin ... mika maa se nyt olikaan, Kuuban vieressa kuulemma -, perheellinen mutta eronnu. Kavin sen asunnollaki (vai oliko se pelkka tyopaikka)pienen eparoinnin jalkeen juomassa kupillisen kuumaa kaakaota. Sitten vaan lahin, "merci beaucoup", ja tulin metrolla tanne. Oikein mukava ihminen; silla lailla minusta kannattais opiskella ranskaa, juttelemalla ihmisten kanssa, eika kielikurssilla. Ainakaan pelkastaan.

Niin ja kyllahan mie puhuin puhelimessa yhen perheenaidin kanssa: ne tarjoaa 15 h/vko lastenhoitoa vastaan majoitusta. Ei siis ruokaa eika viikkorahaa tms. Mutta hyvaksyn sen jos en loyda parempaa...15 h ei oo niin hirveasti kuitenkaan, voisin yrittaa loytaa jonku sivutyon sitten. Elattelen kuitenkin edelleen toivoa siita etta paasisin siihen yhteen perheeseen.

Epailen etta mulla tulee Pariisin hanavedesta maha kipeaksi mutta en ole varma... soin muuten eilen ensimmaista kertaa tuoretta papaijaa, nami nami.

Kaikki ois niin paljon helpompaa jos mulla ois sukulaisia taalla. On melkein ikava kotiin :P

perjantai 10. heinäkuuta 2009

vendredi

Ei vois paljon huonommin menna taas kerran. En TAJUA mista kaikki nama ongelmat tulee! Tana aamuna viemari oli jotenki tukkeutunu niin etta kun kay suihkussa niin se vesi jaa lillumaan pitkaksi aikaa siihen. L oli tietenki aika vihoissaan; se pisti ongelman luonnollisesti minun syyksi koska se ei ite oo ollu kotona moneen paivaan. Mutta en kylla tajua miten oon voinu aiheuttaa sen?? L myos sano etta se haluais asua yksin, etta minun ois syyta loytaa vahan akkia se perhe. Aivan.
Yritan etsia sita kamppaa mutta en tosiaan tiia onko se aivan mahdotonta. Ja ootan etta saisin tiedon siita valitseeko se perhe minut vai jonku muun, tana vkoloppuna pitais selvita.
Oon kerta kaikkiaan huonolla tuulella ja epatoivonen, en jaksa tata.
Kaikki ois helpompaa jos mulla ois netti vapaasti kaytossa, ja mieluiten myos skanneri; minun pitais vaihtaa CV:n kuva ja muutenki kirjottaa uusiksi koko roska, en usko etta saan silla mitaan toita muuten... ja kun se pitais aina lahettaa joka paikkaan. Yritan saada haettua jotain kassaneidin tyota ym. ja saa nahda miten minun ranskankielentaito riittaa.
Olen myos ulkona asunnosta siihen asti kunnes L palaa illalla en tiia kuinka myohaan; se ei halunnu luovuttaa mulle avaimia tanaan.
Niin ja alkaa valittako; puran vaan tassa tunteita ko hermostuttaa niin vietavasti.