maanantai 31. elokuuta 2009

tauolla

No niin eipä tässä mitään ihmeempiä. Tänään varmaan vielä allekirjoitetaan se sopimus, ja ne pyysi eilen että annettais tilinumerotki, ilmeisesti ne meinas heti kohta antaa meille palkkaa? Kävis kyllä, en malta oottaa että pääsisin tilaamaan läppäriä. Hain just netistä sen IBAM-numeron, en tiiä milloin saan sen ranskalaisen tilin.
Eilen illalla oli tosi kiireistä ja N sekoili omituisesti jälkiruokien kanssa, esim. käski J:n sanoa ihmisille ettei meillä ole crème brûléeita vaikka olin jo hakenu ne kylmähuoneesta valmiiks keittiöön, ja pyysi sitä ehottamaan että ne ottais jotain hedelmäsalaattia. Selvisin kai ihan hyvin; en ehtiny tekemään ihan kaikkea mitä olisin voinu tehhä kokin puolesta.
Sitten vuoron jälkeen ne tarjos meille yläkertaan vietäväksi loput vuoden -95 punaviinistä ja puoli pulloa shamppanjaa kuten myös annokset sitä ihanaa minttuista hedelmäsalaattia (oikeastaan se on ennemminki kiisseliä). Harmi ettei saatu niitä crème brûléeita jotka jäi tarjoilematta ;-)
Tänään oli aamu vapaa, tai siis on edelleen, kuudelta alotetaan työt.
Siivottiin kunnolla, täällä on nyt ihanan siistiä. Imuroitiin, vaihettiin lakanat ja pyyhkeet, pyyhittiin sienellä peilit ja muut pinnat, järjestettiin. Sais vielä pestyä ne pyykit jotka on valmiina "pyykkihuoneessa".
Mulla on nyt puheaika ihan finito, pitäis päästä kauppaan ostaan lisää. Huomenna kun on vapaapäivä niin yritetään päästä käymään Lyonissa; en tiiä onko pariskunta itse menossa minnekään, toivottavasti, että vois heittää meidät samalla jonneki päin.
Ainiin muuten toissapäivänä tapahtu aika hassu juttu. Päivällä kun olin kuorimassa perunoita keittiössä, J baarin puolella kuivaamassa laseja, kokki ja N jossain muualla omassa asunnossaan, ravintolaan tuli mies ja nainen ja kysy J:ltä voisko ne lounastaa. J oli vähän hukassa että varmaan joo, en nyt tiiä missä kokki on, pitää kysyä... hälytin sen sitten paikalle ja se ja N valmisti niitten asiakkaiden tilaaman leikkeleannoksen. No, sitten kun niitten piti maksaa, se mies hymähti J:lle jotain että onpa kallista. Ja sano sitten N:lle että ei tämä ole mikään ravintola että te pidätte täällä bordellia, ruoka on vaan supermarketista ja mitä vielä. N sitten ajo ne ulos, aika kiihdyksissään. Se oli siinä vaiheessa ko mie huomasin että tapahtuu jotain kummallista, ko kuulin ko se huusi niille ovella "dégagez-vous!" ja muuta vastaavaa.
N sano sitten että tällä paikalla on joskus ollu bordelli, en oo varma onko se ihan tämä sama rakennus, voi olla. Ehkä se mies oli entinen asiakas.
Nyt vois koittaa vähän joogata ja lueskella.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

uutisia

Huh. Eilen saatiin sopimukset ja ne sano että "jutellaan sitten illalla niistä". Katottiin J:n kanssa niitä sitten ja eipä niissä ollu paljon mitään: se, että olen täällä harjoittelijana 30 joulukuuta asti, että mulla on kuukauden koeaika (kumma juttu kun ne eka sano että kaks viikkoa!) eli vielä viikko, jonka aikana kumpi tahansa osapuoli saa katkaista työsuhteen, palkka 600 e/kk + luontaisedut (majoitus, ruoka, pyykinpesu ja muut edut), aloittamispäivä (9.8.09), ja työtunneista: "yrityksen tarpeiden mukaan". Oltiin vähän että jaa, ei mitään tuntimääriä, ei irtisanomisaikaa... ja sitten ko kokki kysy myöhemmin multa että käykö se sopimus, sanoin että meillä ois kyllä jotain ehdotettavaa, ja mainitsin niistä työtunneista ja siitä 35 tunnin laista, ja se tuhahti vaan että ei harjoittelijoilla oo mitään lakeja.
Illalla ei sitten kumminkaan keskusteltu, ehkä siks että oli hirveästi asiakkaita ja meni aika myöhään. Ne sano vaan että aamulla työt alkaa kymmeneltä, ja tulkaa vähän aikasemmin että voidaan keskustella.
Tultiin sitten puolelta alakertaan hermostuneina koska oli vähän semmonen olo että ne ei varmaan suostu mihinkään.
No, kävi sitten ilmi että "hotellialalla" tuntimäärä viikossa on max 39 tuntia, mikä on ihan ok, ja että irtisanomisaika on 15 päivää. tosin työtunnit voi kuitenki vähän vaihella. mutta en käsitä miksei ne ollu kirjottanu niitä sopimukseen! N selitti ärtyneenä että kaikkihan löytyy niistä sähköpostiviesteistä, mutta se ei pidä paikkaansa, mie en IKINÄ oo nähny tuota 39 tunnin rajaa enkä mitään lentolipun korvauslupausta, eikö se ymmärrä etten oo saanu semmosia viestejä?! se oli taas semmonen vihanen. Kokki oli ihan rauhallinen ja selitti pitkät pätkät kaikkea, ja alussa varsinki olin hankalassa tilanteessa ko minun oletettiin tulkkaavan kaikki J:lle suomeksi, ja kun mulla jäi itelläki jotain hämäräksi välissä.
Ja taas ne selitti sitä miten en osaa mitään keittiössä ja teen puolessa tunnissa sen minkä N minuutissa ja lakasen lattianki liian hitaasti (joo, alkaa tulla selväksi). Ja viime aikoina on menny "vähän paremmin". Ärsyttää että onko niitten pakko kokoajan mitätöidä tuolla lailla.
Ja ko kysyin siitä sosiaaliturvatunnuksesta, ne sano etten saa sitä koska olen harjoittelija. Mutta että jos tulen maaliskuussa takas niin saan sen sitten. Tuskin!! Mutta ei voi mitään.
Yritettiin taas sitten olla niin ystävällisinä siinä että ei tässä ole mitään ongelmaa (N selitti hermostuneena että koskaan ei ole ollu mitään ongelmia suomalaisten tyttöjen kanssa, ei koskaan), haluttiin vaan kysyä niistä asioista mitä ei tiedetty, ja se on nyt okei. Ja mieki sanoin vielä lopuksi että mie kyllä haluan olla hyvä työntekijä ja teen parhaani, ja ne vastasi että sen takia sie vielä olet täällä, toisin kuin S. Ja että kokki ois erottanu minut siinä samalla itse asiassa, että ilmeisesti N pelasti minut.
Ja sitä ne myös niin selitti että kuinka tämä ei oo niinkö normaali työsuhde, kun tämä on pieni yritys, ja töitä tehdään hyvässä hengessä ja meillä on näitä luontaisetuja ja joskus käydään yhdessä jossain reissussa (joittenki suomalaisten kanssa ainaki oli käyny 200 km päässä jossain)ja käydään yhdessä ravintolassa ja että ne pitää meitä niinkö niiden tyttärinä ja blaablaa. Ja että vaikka työaikana ne voi vähän huutaa ko on kiirettä ja muuta niin sitten sen jälkeen otetaan ihan rennosti. Ja kokki kysy että tunnetaanko me olomme hyväksi täällä, ja mie vähän epäröin (J: "oui, oui!"), koska minua on kokoajan stressannu kaikki nämä sopimusjutut ja se että minua pidetään etanana ja kaikki epävarmuus, mutta olin sitten vaan ihan että joo, ja tykkään kyllä työstä... ja se kysy että käydääkö me teidän hermoille (emmerder ;-)), ja vakuuteltiin että ei ei, kyllä me ajatellaan että olette mukavia, blaablaa. Ja sitten sovittiin että me saadaan miettiä vielä huomiseen tätä ja allekirjoitetaan sitten. Niin ja lopussa kokki sano myös että asiat muuttuu nyt paremmiksi; en oo varma tarkotti ko se sillä muutaki ko sitä että nyt syyskuusta lähtien on rauhallisempaa kun kesälomat on lopussa.
Toivon vaan että niille jäi nyt koko jutusta positiivinen mielikuva, kun ne ainakin alussa tuntu ajattelevan että meillä on jotain kauheita ongelmia eikä luoteta että saadaa palkkaa tai jotain. Hohhoi.
Pyykkiäki ollaan muuten saatu pestyä, ja sain jopa puhtaan työtakinki vihdoin (tosin minun ois pitänyki vaihtaa jo aikasemmin mutta en tienny), edellinen on tosi likanen kaikista tiskien kantamisesta ja muusta.
Ja toissapäivänä päästiin niiden kyydissä käymään viimein Super-U -nimisessä isossa kaupassa, missä rohmuttiin keksejä, suklaata, karkkia, mehua, suolakeksejä, pari dvd:tä, purkkaa ja jotain tarpeellista tyyliin kasvojenpesuainetta, ainiin ja jalkaraspi meidän kärsiville jaloille. Nimittäin piti kerätä varastoja koska sitä ei tiedä milloin sinne kauppaan seuraavan kerran pääsee, ja on helpotus että on elokuvia katottavaksi läppäriltä jos ei vapaapäivinä ole muuta tekemistä (samoin keksien syöminen voi käydä vapaa-ajan puuhailusta). Ongelma on vaan se että lihon varmaan kymmenen kiloa seuraavan kolmen kuukauden aikana, jos minua ei siis heitetä ulos ens viikon aikana.
J opiskelee tuossa menuja, mieki oon niitä selaillu monta kertaa, yritän painaa mieleen kaikki. Eilen taas piti tehdä yks salaatti jonka oon kerran nähny tehtävän, alkuaikoina, ja kysyin N:ltä että mikä lautanen, ja se hermoili että eksie muista, monta kertaa ollaan tehty! Mutisin että ei kyllä olla, ja se sano "Lopeta!" (tai itse asiassa "lopettakaa", koska me teititellään, vaikka kokki sinuttelee minua) Muistin mie onneks suunnilleen kumminkin mutta en kaikkea. Just se on harmittavaa kun ne muistaa väärin sen että mitä minun pitäis osata ja mitä ei.
Ainiin! Jouduin toissapäivänä tekemään ehkä ällöttävintä mitä voi olla: kierittelemään sammakonreisiä jauhoissa. Kuvottaa ajatellaki...ottaa sormien väliin irtileikattuja jalkoja joissa on kaikki jänteet ja muut, suoristaa ne ja kieritellä...ihan ko ihmisen jalkoja mutta pienempiä.
Ens viikolla on ainaki tiistai vapaa ja luultavasti keskiviikkoki, saa nähhä keksiskö jotain tekemistä. huone pitäis ainaki siivota.
N sano myös tänään että minun pitäis (en tiiä mihin mennessä)osata tehdä keittiössä kaikki, olla kokin sijaisena, ilmeisesti jos se on vaikka kipeänä tai jotain, jos oikein käsitin. Hermostuttava ajatus (vaikka ois aika cool toisaalta), hankalinta on varmaan ne kaikki kastikkeet mitä siellä on jos minun pitäis neki osata valmistaa, ja liharuuat muutenki. Saapa nähdä... seki vielä että enhän mie voi niitä liharuokia maistaa tyyliin että onko niissä tarpeeksi suolaa.
Oon varmaan kertonu että meillä on aina ruualla joku jälkiruoka, useimmiten oikeastaan hedelmiä niinkö viinirypäleitä, melonia, omena tai nektariini (tänään). Muuten aterialla on yleensä leipää (patongin paloja), vettä ruokajuomana, joskus salaattia, joskus juustoa, ja sitten ruuat niin että J:lle ja P:lle sama ruoka, mulle oma. Ne on monesti jotain "jäämiä", siis kun hirveästi laitetaan aina ruokia muovirasiaan ja jääkaappiin, ja esim. kun pestään salaattia niin N lajittelee siitä meille syötäväksi niitä osia mitkä kokki muuten heittäis roskikseen (ei niin että ne ois huonoja). Ja sitten joskus saadaan jälkiruokia sillä periaatteella että esim. yhtenä iltana oltiin tehty jo valmiiks yks suklaaleivosjälkiruoka (se oon mie joka huolehtii niistä; kaivan ne pakasteesta, pistän uuniin, lautaselle, koristelen) mutta se sitten peruttiin tai jotain, niin me saatiin syödä se kolmestaan, J, P ja mie (yhelle henkilöllehän se oikeasti on tarkotettu). Ja vasta N anto mulle kaks palaa yhtä kakkua, mulle ja J:lle, joista toinen oli samalla lailla tehty eilisiltana mutta ei sitten mennykään asiakkaalle.
Hupsista, oon kirjottanu kunnon romaanin tänne. Kotiväelle kysymys että oletteko saanu minun viimeisimmän s-postiviestin jonka lähetin monta päivää sitten? vastausta ei nimittäin oo kuulunu.
Ja kiitos kaikille rohkaisusta. <3

torstai 27. elokuuta 2009

jatkoa

niin kävästiin vaan alakerrassa kun luultiin että ne ois siellä mutta ei ne ollukaan. ärsyttää hukata vaan aikaa kun kerrankin on koko päivä vapaata. ja ärsyttää kun joka paikkaan on niin kamalan pitkä matka.
oon joogaillu ja venytelly, lukenu Buddhalaista mielenharjoitusta (joka on tosi innostava kirja). meinaan ne on semmosta tekemistä mitä täällä voi harrastaa, neljän seinän sisällä. telkkarikaan ei oo toiminu pitkään aikaan, ranskankielisiä naistenlehtiä on kyllä luettavaksi ihan mukavasti, cosmoja ja muita. ja koneelta voi onneks kuunnella musiikkia ja muutenkin surffailla, yhteys tosin katkeaa aina välissä.
oon muuten liekittäny kaks crème brûléeta ihan itse, nyt se onnistuu. opin kyllä joka päivä kaikenlaista. harmittaa ettei tämä ole kasvisruokaravintola...
työ menee ihan ok, välissä vaan kokki on tyly, niinkö eilen ko esim. järjestin kinkun väärään jääkaappiin, se ärähti että "oon sanonu sulle tuhat kertaa", "eksie millään tajua", just joo, se oli sanonu mulle siitä korkeintaan kerran. mutta ne kaks muuta tyttöäki oli kirjottanu että ei kannata välittää siitä mitä N ja kokki sanoo, "ne osaa olla TOSI raivostuttavia ja ärsyttäviä". "Päästä kommentit vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".
joka tapauksessa jos vaan nyt se sopimuksen tekeminen onnistuu nii kyllä mie aion täällä sen kolme kuukautta viihtyä, kiitos vain muista tarjouksista.
TEHKÄÄ JO SE SOPIMUS alkaa kärsivällisyys loppua

vapaapäivä

raivostuttavaa kun ne hidastelee sen sopimuksen kanssa! mutta luulisin että se on nyt tulossa kumminkin kun tänäänki kun käytiin syömässä alakerrassa, N kysy meijän alottamispäiviä ja osotteita. ja siis J on kysyny jo kahesti siitä sopimuksesta N:ltä ja se on sanonu sillain epämääräisesti että "joo katotaan sitten huomenna" tai muuta vastaavaa. ainoa mikä siinä huolestuttaa on se että saadaanko me kohtuullinen määrä työtunteja (J:n äiti lähetti EURESin sivuilta tulostetut EUn työaikalait, joiden mukaan harjoittelijat (mitä me kokin mukaan ollaan) ei saa työskennellä 35 tuntia enempää viikossa!! ja me sentään tehtiin töitä yli 37 tuntia viimeviikolla, ja sillä viikolla oli kaks ja puoli päivää vapaata, toisin kuin sitä edellisellä viikolla. ja muutenki N oli sanonu J:lle että "teillä pitää olla ainaki kaks puolikasta vapaata, yritetään pitää kaks kokonaista päivää", ihanko se ois joku laki, mutta se on ihan liian vähän, joku kaks puolikasta! joten toivotaan että ne suostuu 40 tunnin rajaan...
ja toinen mikä on erittäin tärkeä on se että ne hankkii mulle ranskalaisen sosiaaliturvatunnuksen, pitää siitäki kysyä (vaikka ilmeisesti se yleensä tehdään automaattisesti).
Tänään on vapaata eikä meillä ole mitään tekemistä, kauppaan haluttais päästä.
J oli kipeänä toissapäivänä, heräsi viideltä aamulla oksentamaan; se johtu luultavasti niistä makkaroista mitä se oli syöny maanantai-iltana. kokki oli sinä iltana oikein "vieraanvaraisena", kysy halutaanko me kokista, oranginaa, viiniä, juustoa, jäätelöä. Ja sitten aamulla ko sanoin että J on kipeä, se sano: "liikaa jäätelöä", tosin ei se varmaan ollu tosissaan.
Minun uus osote on siis Hotel/Restaurant La Vigne Blanche Le Bourg 71960 Fuissé France.
Tänään löydettiin vaatekaapin päältä parin aikasemman tytön kirjottamia lappuja "sinulle joka olet tänne selviytynyt".
jatkan myöhemmin...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

koeaika lähes lopussa

...enkä tiiä jatkosta. Ei siitä kokista ikinä tiiä mitä se hautoo, voi olla että se ajattelee edelleen että "tuo on ihan liian hidas eikä koskaan käsitä mitään". Sopimuksesta ei olla vielä uskallettu kysyä... raivostuttaa kun tämä on tämmöstä, miks ne ei hoida asioita niinkö järkevät ihmiset?
Niinkö J:ki sano, fiilikset vaihtelee koko ajan; välissä menee tosi kivasti ja sitä miettii että okei, kyllä mie täällä kolme kuukautta selviän. Sitten vähän ajan päästä kokki raivoaa taas jostaki mitättömästä lipsahduksesta ja tulee semmonen olo että päästäkää minut pois, en kestä.
Tänäki aamuna, N oli sanonu J:lle että työt alkaa 11.00, ja me tultiin sitten aamupalalle (mikä valitettavasti nykyään tarkottaa mehua, patonkia hillon ja voin kanssa sekä mahdollisesti suklaaleipää tai croissanttia jos ei pysty vastustamaan) varttia vaille. No, kokki tuli sitten siihen heti valittamaan että minun pitää kysyä erikseen moneltako työt alkaa, koska mulla ja J:llä on eri työ, minun ois pitäny alottaa jo kymmeneltä niinkö yleensä. Aika masentavaa ko sen pitää joka aamu kuittailla jostaki; viimeks se sano J:lle että baarin pitää olla siisti ennekö lähtee yläkertaan - ja tässä tapauksessa N oli nimenomaan sanonu J:lle että anna olla, voit mennä nukkumaan. Ja toissapäivänä se myös sano ko me oltiin ottamassa mehua baarista tauon aikana, että kun te ette ole töissä niin baarikaan ei ole käytössä. Aaaarggghh!
Nyt pitäis taas kuudelta alottaa, kun vartin yli kolme lopetin, eli ei hirveästi jää vapaa-aikaa. Vaikka eihän täällä mitään tekemistäkään sinänsä ole. Tosin kauppaan ois kiva päästä joku päivä.
Ollaan mietitty sitä sopimusta niin että pitäis olla maksimi 40 h/vko, ylityökorvaus tuntien mukaan, päättymispäivä kolmen kuukauden päästä, parin vkon irtisanomisaika, 2 vapaapäivää/vko, palkanmaksu tiettynä päivänä kahden/neljän vkon välein, ja sitten vähintään se 600 e/kk (tosin J:lle oli luvattu 500 e/kk eli satasen verran vähemmän ko mulle!).
Pyykkiäkään ei olla valitettavasti saatu pestyä, ilmeisesti sitä ei ole tarpeeksi.
Huolestuttaa vaan nyt että saadaanko me vihdoin se sopimus, pitääkö ne minut täällä ylipäänsä, ja saanko ranskalaisen sosiaaliturvatunnuksen kolmen kuukauden työsopimuksen avulla? Vai pitäiskö työskennellä pitemmän aikaa Ranskassa? Ois kumminki kamalaa pysyä täällä kuus kuukautta!
Mie epäilen että minussa on joku ongelma, että vedän jotenki puoleeni tämmösiä hankaluuksia. Onhan se nyt kumma ko kaikki on nii vaikeaa koko ajan? Mutta en mie tiiä mitä voisin tehdä toisinkaan.
S tekstasi tässä yks päivä että sillä on nyt osote mihin voidaan lähettää sen kännykkälaturi jonka se tänne unohti, se asuu tällä hetkellä jossain nuorisomajassa Lyonissa. Laitettiin sitten kirjekuoreen laturi + kirje, ja postilaatikkoon, tässä on posti ihan vastapäätä vaikkakin nyt se on kesälomalla, ens viikolla aukeaa taas, peräti kahesta neljään suunnilleen.
Onneksi J on täällä. Pelkään vaan että se päättää häipyä kun senki hermoille käy se miten meitä välissä kohdellaan. Se nimittäin katto tänäänki netistä jotain vapaaehtoistyöpaikkoja eri puolilta maailmaa. Ois kamalaa olla täällä yksin, muitakaan suomalaisia ei oo näkyvissä.
Ainii ja onhan sitten seki vielä että mienkälaisen sopimuksen ne suostuu tekemään, jos on pakko jäädä kuudeksi kuukaudeksi nii hmm.
Jalat kipeänä, keskisormessa liian lyhyt kynsi ja sain taas hankittua yhen palovamman ko piti ottaa viis tulikuumaa lautasta uunista.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

lepoa

--no voi itku, taas mulla tökkäsi ko yritin julkasta tekstin eikä ollu tallentunu kokonaisuudessaan. tästä lähtien pitää tallentaa ne johonki muistioon ennen tänne liittämistä, ilmeisesti...
liitän nyt tähän tämän minkä olin kirjottanu keskiviikkona (?). --

no niin nyt on ollu kaks lepopäivää tässä, ja sitä enneki vähän vähemmän työtä. Eilen aamulla meidät kuskattiin Mâconiin hotelliin, nukuttiin siellä yö ja tultiin tänään taksilla takas (kun ne ei jaksanu tulla hakemaan meitä; mutta makso kyllä taksin).

Mâconissa shoppailtiin vähän, löhöiltiin hotellissa, illalla katottiin Täydelliset naiset (4. tuotantokautta, oon ihan jäljessä ja J:tä ärsytti ko oli luonnollisesti ranskaksi dubattu) ja Carmen-oopperan hiphop-versio, vai pitäiskö sanoa ihan vaan nykyaikanen versio. En oo alkuperästä nähnykään mutta se oli kyllä hyvä, Carmenina siis Beyonce.

Ne anto meille ruokarahaa 50 e, minkä ois kyllä helposti saanju käytettyä yhteen lounaaseen! ostettiin sitten vaan kaupasta mehua (kolmesti vielä sen jälkeen), tölkki kikherneitä + taboulehia mulle (perus Pariisiruokaa...), J:lle kolmioleipä ja joku purkkisalaatti, pikku suolakeksejä.

Myöhemmin illalla löydettiin ravintola josta sai pizzaa mukaan 6 eurolla iltaisin, ja ostettiin yks semmonen päivälliseksi.

Kyllähän Mâcon on ihan kiva paikka, siellä oli tosi paljon kaikkia pizzerioita, kebabpaikkoja, baareja, vaatekauppojaki ihan mukavasti. Parhaat oli ehkä yks luomu yms. kauppa, jossa oli kaikkia tofu- ja soijajuttuja ja tosiaan luomutuotteita ja kaikkea tervettä, ja yks itämaistyylinen pikku kauppa missä oli aivan ihania buddhalaistyylisiä koruja, peilejä, suitsukkeita, huiveja, buddha- ja muita patsaita ja koristeita. Ja siis ei pelkästään buddhalaistavaroita vaan ihan muuten vaan makeita koruja ja muita. Ei nii että oisin ostanu mitään, ainakaan vielä, ehkä sitten jos mulla joskus on vielä rahaa.

Tänään ostin Nafnaf-nimisestä tyylikkäästä vaatekaupasta munakoisonvärisen villatakin, ja toisesta kaupasta mustat korkokengät, semmoset Vilijonkka (tämä on J:n määritelmä)-kiiltonahkakengät joissa on nauhat.

Illalla tuli vastaan yks tumma tyyppi jolla oli rastat ja valkoset isohkot, pelottavan terävän näköset hampaat. Se kysy voiko se kysyä pari kysymystä, okei, ja se kyseli jostaki hotelleista ja kaupunkiin tutustumisesta ja hymyili kokoajan nii että hampaat vilkku, jotenki epäilyttävän näkösesti. sanoin vaan lopuksi ettei olla paikallisia ja ei siinä mitään, lähettiin menemään.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

tapahtumia

Nii ei taalla kylla mitenkään kauhean leppoisaa ole. Toissapäivänä kun mie ja S pyydettiin kirjallista sopimusta, me tehtiin se jotenkin väärin ja väärällä hetkellä, ainakin niitten mielestä, ja ne oli ihan järkyttyneitä. Niitten mielestä me ei luotettu niihin ja oltiin jotenki aggressiivisia tyyliin "sopimus tänne tai me lähetään nyt!". Ne sano kumminki että okei, maanantaina, nyt on niin paljon töitä ja blaablaablaa. Sitten eilen puhuttiin asioista; yksitellen, mie ensin aluksi kokin ja sitten myös N:n kanssa. Mulla onneks ranska sujuu aika hyvin että keskustelu oli sinänsä vaivatonta, vaikka minua hermostutti kyllä kauheasti se tilanne... kokki sano että en oo todistanu vielä että kykenen tähän työhön; oon kyllä tehny paljon tunteja, mutta oon liian hidas. Ja että mulla on nyt koeaika menossa, vielä viikon. Ja ne ihmetteli kauheasti että minkä takia me yhtäkkiä vaaditaan sitä sopimusta huonolla hetkellä, ja minkä takia mie haluan sen sopimuksen (eikö se ole ilmiselvää!?). Ja: minun ei pitäis antaa kenenkään vaikuttaa minuun (tämä tarkotti S:ää, ne ajatteli että se jotenki yllytti minua tai jotain, vaikka toistelin kyllä että olin aatellu sitä sopimusta alun perinki ja

-- ei voi olla totta!! luulin että sain tämän tekstin julkaistua eilen ja nyt oliki vain luonnoksissa tämmönen pätkä siitä! yritän nyt jaksaa jotaki selittää taas.

Joka tapauksessa S lopulta erotettiin yhtäkkiä kokin asenneongelman takia, eihän se edes tajunnu mitään siitä mitä S niille englanniksi selitti, mutta se oli raivoissaan huutanu sille että "saat lähteä tänä iltana". Se mitä mie näin oli että eka S puhu niitten kans, kävi tyytyväisenä meidän kanssa syömässä (kun taas mie olin kauhean huolissaan) "se on nyt selvä, me tehdään se sopimus", sitten vähän ajan päästä se käskettiin uudestaan "juttelemaan" ja seuraavaksi näin ko se kiirehti yläkertaan kyyneleet silmissä. Olipa sitten kiva alottaa siinä oma työvuoro ja miettiä että mitä ihmettä.
Puhuttiin illalla pitkään kolmestaan, siis kolmas oli J, tyttö joka tuli Lahdesta tänne samana päivänä suoraan kriisitilanteeseen. S päätti lähteä Lyoniin ja jatkaa sieltä etelämpään, etsiä samantyyppistä työtä jostain. Sillä on onneks rahaa ja työkokemusta tarjoilijana neljä vuotta toisin kuin mulla. Toivon tosiaan että se pärjää, harmittaa ja surettaa kun meillä oli just kivaa yhdessä, yhtenäki päivänä käytiin kylää kiertämässä ja napsittiin viinirypäleitä...
Ja henkilökunta ei myöskään saa enää käyttää tietokonetta, koska kuulemma sen jälkeen kun viimeks käytin sitä (ja S minun jälkeen vaikkei ne oo siitä tietoisia), sieltä oli hävinny jotain tietoja. Oon kyllä aika varma ettei se oo minun vika; en tiiä tekikö S vahingossa jotain väärin vai oliko se pariskunnan omaa huolimattomuutta, mikä on sangen mahdollista. Onneksi J:llä on läppäri jota nytki lainaan, vaikka yhteys on kyllä varsin häilyvä.
Tällä hetkellä alkaa mennä oikeastaan paremmin, oon oppinu jo niin paljon ja tajuan vihdoin missä järjestyksessä tilaukset suunnilleen menee, osaan olla oma-aloitteisempi... eilen ne kehu kovasti että oon parantanu, ja kokki sano jotain myönteistä sopimukseen viitaten. Illalla oli kyllä jotenki vaikeampi pysyä perässä, kauhea kiire. Mutta ehkä ne on ihan tyytyväisiä. Sitä viheliäistä liekinheitintä minun pitäis kyllä opetella käyttämään crème brûleita varten, en tajua miksei se onnistu.
Tänään saatiin jopa vapaata puoli seitemään asti; ihanaa ko on saanu ottaa rennosti. Mutta kyllä tosiaanki pitäis saada sopimukseen selkeästi kohtuullinen määrä työtunteja ja vapaata.
Ja ajattelin että ois ehkä paras jos sais kolmeksi kuukaudeksi sopimuksen ja sitten siirtyis parempaan paikkaan, jos siis vaan mahdollista. Pariisiin esimerkiksi...