torstai 3. syyskuuta 2009

septembre

Niin, ajatella että on jo syyskuu! Ilmat on kyllä selvästi viileämpiä ja sateisempia.
Saatiin tällä viikolla yks ilta + päivä vapaaksi. Vaihtoehtona ois ollu lähteä pariskunnan kanssa maalle kun ne oli menossa katsomaan joitain taloja, mutta me haluttiin luonnollisesti mieluummin Lyoniin ja ne onneks pysty heittään meidät sinne matkan varrella. Tiistaina vaan aamuvuorolla sanottiin että päättäkää nyt minne lähdette, ja annettiin pari minuuttia aikaa pakata. Sitten autossa ne kysy ollaanko me varattu hotelli (missä välissä?), tiietäänkö me mihin ollaan menossa (eipä sitä ollu paljon ehtiny suunnitella), ja kun alko sataa että onko meillä sateenvarjo (ei). Sitten ne tiputti meidät johonki moottoritien varteen, käski varoa miehiä, anto jotain ohjeita minne päin kävellä, sano että pitäkää hauskaa ja me soitetaan sitten huomisiltana.
Harhailtiin sitten pari minuuttia ison kartan kanssa. Nuori itämaalaisen näkönen mies pysähty autolla siihen viereen ja kysy ollaanko me eksyksissä tai etsitäänkö me jotain. Se näytti kartalta että missä me ollaan (ei edes kartalla) ja tarjoutu viemään meidät keskustaan. Hypättiin sitten kyytiin, juteltiin vähän, se oli sattumoisin kokki, etsittiin nuorisomajaa, se näytti meille kaupunkia ja neuvo ja varmisteli että tiedetään missä ollaan ja missä on mikäkin paikka. Lopulta sen piti lähteä, se halus kotiin ennen pahinta ruuhka-aikaa. J kysy haluaako se rahaa, se oli ihan että ei ei. Siis uskomattoman ystävällinen.
Mie kävin sitten ostaan lisää puheaikaa; tällä kertaa oon kyllä säästeliäämpi sen kanssa. Soitettiin S:lle ja sovittiin että nähdään, kierreltiin vähän kaupoissa, ostettiin sandwichit ja mehua, ja jäätelöä. Just ko tavattiin S Bellecourin aukiolla (Lyonin ehkä tärkein maamerkki, ainaki sen meidän "oppaan" mukaan) alko sataa, ja loppupäivä oliki vähän semmosta sitten.
Käveltiin sinne nuorisomajalle, se on kamalan jyrkän mäen päällä, ja varattiin huone (jossa siis nukku neljä muutaki). 20 e makso yöltä, tosin ens kerralla saatais jo vähän alennusta.
Sitten kierreltiin S:n kanssa ympäri kaupunkia, ja mie löysin kympin kadulta. Käytiin kiinalaisessa syömässä ja sen jälkeen australialaisessa baarissa.
Lyon on tosi mukavan olonen kaupunki, siellä ois varmaan kiva asua.
Aamulla käytiin suihkussa (joka ei ollu kummonen, mutta pahinta on se ettei siellä oo minkäänlaisia pyyhkeitä) ja syötiin aamupala joka kuulu huoneen hintaan. Oli ihanaa syödä pitkästä aikaa muroja. Lisäksi patonkia nutellan ja hillon kanssa, kuumaa kaakaota ja omenasosetta.
Siellä oli aika paljon väkeä, varsinki rinkkojen kanssa. Aika vihtyisä paikka, ja tosi kätevä, varsinkin kun siellä on keittiökin missä saa tehdä ruokaa.
Kun lähettiin nuorisomajalta kymmenen maissa, alko sataa, aina vaan kovempaa. Paettiin kauppoihin; käytiin Fnacissaki ja ostettiin musiikkia ja musikaaleja vapaa-ajan viihdykkeeksi.
Ostin eräästä kaupasta (okei, myönnetään: H&M:ltä, mutta J sinne halusi) legginsit ja syksyiset sukkahousut, ja ovella alko hälyttimet ulvoa. Olipa sitten mukavaa ko vartija, hyvännäkönen tummaihoinen mies, kävi läpi minun ostoskassit heiluttamalla kaikkia tavaroita yksitellen hälyttimen edessä, ja olin vieläpä ostanu pikkuhousuja edellisestä kaupasta. Ilmeisesti se oli se Fnacista ostettu Rent-dvd, ja pääsin sitten lähtemään. Se vartija oli kyllä hyvä tyyppi, naureskeltiin vähän siinä tyylin tämmöstä se on, ja se sano "au revoir" (älä unta näe että tulisin toisteki...).
Istuttiin pitkään kahvilassa, syötiin pastaa (J jotain vuohenjuustoraviolia, mie pestolla), ja jäätelöä. Ajateltiin sitten että ois hyvä käydä ruokakaupassa täydentämässä varastoja kun vielä ehtii, ja mentiin Megastoreen joka ei tosin ollukaan mikään elintarvikekauppa. S soitti, sanoin että ootetaan sitä. Hetken päästä N soitti: "missä te olette?" kaupassa. "Lyonissa?" öö, joo? "haluatteko että tullaan hakemaan teidät?" no ei me nyt haluta kyydistäkään jäädä. Sovittiin että ne poimii meidät Bellecourilta, "5-10 minuutin päästä".
Ne on just tuommosia, yhtäkkiä ilmottaa että viis minuuttia aikaa lähteä. Ja kello oli suunnilleen neljä, mikä ei minusta ole ilta. S tuli onneks ajoissa että ehittiin kertoa sille tilanne ja hyvästellä. Ruokakaupassa ei ehditty käymään.
Illalla tehtiin sitten itsellemme ruokaa kuten yleensä vapaapäivinä - hankaloittaa vaan ko ei oikein tiiä että mitä saa ottaa ja mitä ei. J teki kanavoileivät, mie paistoin sieniä (kantarelleja, ne oli hyviä), + salaattia.
Jälkiruuaksi otettiin mansikoita ja syötiin niitä samalla ko katottiin Rent, se oli tosi koskettava. J on ihan hulluna musikaaleihin.
Tänä aamuna taas töihin, ja illalla myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti