problèmes

Eilen keskusteltiin lähtöpäivästä, ja kappas vain, tänne onki tulossa iso ryhmä 20. päivä joten eipä onnistu lähtö ennen 23.11. Kokki oli tietenki jo ihan hermona ko J sano että sen pitäis lähteä 15. että se saa sen työn takas Suomessa. N vaikutti olevan enemmänki sillä asenteella että mitähän tässä nyt keksis, kun taas kokki toisteli että harmi, te olette allekirjottanu sopimuksen 30.11 asti. Ja kun mie sanoin että mieluiten lähtisin mieki 15. päivä, koska olen jo löytäny asunnon, N ihmetteli että onpa kumma että löysit kämpän ilman työtä tai mitään, ja ne kysy mitä töitä oon hakenu, ja kun sanoin että ravintola-alalta(kin), ne kumpiki ihan suu vaahdossa selitti kuinka Lyonissa onki kova tahti ja ei ole helppoa niinkö täällä, täällä me tehdään rauhallisesti ja siellä on ihan toista, ja saan herätä tosi aikasin ja blaablaa. Ja kokki sano että me tarjotaan sulle mahdollisuus jatkaa täällä paremmalla palkalla, autetaan, ja sie vaan lähdet... niitten mielestä tuntu olevan jotenki kummallista että tosiaan oon menossa Lyoniin töihin enkä vaan roiku täällä niin pitkään ko voin, mene välissä kotiin ja tule takas joskus maaliskuussa! Ja vielä: ymmärtääkseni ne sano, että kun mie tulin tänne ilman kokemusta, missä tahansa muualla minut ois laitettu tiskaamaan. Ja: kaiken minkä sie ruuanlaitosta osaat, oot oppinu täällä - mitä roskaa! Mie oon oppinu koulussa (köksässä lähinnä) ja erityisesti kotona, mutta täällä; mitä mie muka oon oppinu? Veistelemään retiiseistä kukkia? Puristamaan sitruunan siivilän läpi?
Jäi kyllä siitä "keskustelusta" taas aika lannistettu olo. Niitten ongelma kai se on, ja oonhan mie paljon muualleki hakenu ko ravintoloihin, tarkotan vaan että on mulla aikasemminki ollu epäilyksiä siitä että pärjäänkö oikeasti ravintola-alalla ilman mitään koulutusta. Ja kuitenkin mulla on myös vähän semmonen mielikuva että esimerkiksi tarjoilijan jopi on semmonen mitä ihmiset tekee vaikka opiskeluaikana. Ja keittiössä on aina perunankuorimista ym vastaavaa hommaa mihin ei paljon taitoja vaadita mutta mikä vaan pitää jonkun tehdä. Niin että ihan sama, sen nyt näkee miten tässä käy. Joka tapauksessa on todella helpottunu ko suljen tämän maailman naurettavimman työpaikan oven takanani viimisen kerran! Sovittiin että puhuttais keskiviikkoaamuna ennen töitten alkua uudestaan. Toivon että saan nyt sovittua että lähden 23. maanantaina ja kaikki on tyytyväisiä.
J:n tilanne on hankalampi, ja erityisesti sen takia täällä ei nyt oo fiilikset mitenkään katossa. Sen nimittäin oikeasti pitäis olla töissä Suomessa just 23. päivä aamukuudelta. Ja se ois varmaan jäänyki ja kiirehtiny tuli hännän alla kotiin heti ryhmän lähdettyä, mutta kävi niin että sen tyttöystävä uhkasi jättää sen jos se jä vielä viikon pitemmäksi aikaa, mikä minusta on ihan järjetöntä. Lopulta J kuitenki taipu ja päätti sanoa että se lähtee 15. päivä, ja täytyy sanoa että minua tosissaan huolestuttaa miten tässä käy koska kokki tulee olemaan lievästi sanottuna tyytymätön. Se sano jo eilen illalla että jos et jää sinne 23. asti niin on sama lähteä huomenna, koska ei täällä mitään tekemistä ole. Joten minusta on todennäköistä että se huutaa J:lle että saat luvan lähteä jo tänä iltana. Ja jos J vaatii saada jäädä 15. päivään asti niin se kaks viikkoa voi olla aika kamalia. Inhottaa siis kaikki tämä myrskyäminen ja huonot fiilikset, se että joudun olemaan täällä yksin ties kuinka kauan aikaa, toivottavasti en viikkoa pidempään, kuten myös se että mulla alkaa olla kiire hankkia oma läppäri.
Kirjotin just s-postia Fnacille ja kerjäsin niitä varaamaan mulle sen Acerin siihen asti että voisin tulla hakemaan sen, epäilen kyllä ettei se onnistu. Voi olla että käyn viikon päästä Lyonissa ostamassa sen läppärin, jos niitä vielä on, ja viemässä tavaroita minun uuteen kämppään että on helpompi pakata sitten lähtiessä. Ja ehkä käyn hakemassa taas töitäki ja vierailemassa jossain asunnoissa.
Kunpa vaan kaikki nyt sujuis mahdollisimman hyvin; niinkö J sano että kaipa tälläki kaikella on taas joku tarkotus minun elämässä, mihin vastasin etten tajua mikä tarkotus sillä on että kaikki menee jatkuvasti päin seiniä. Siis nimenomaan jatkuvasti.
Katottiin myös eilen Leijonakuningas 2 Youtubesta siinä samalla kun J riiteli Iphonen välityksellä sen tyttökaverin kanssa. Oli ihan söpö leffa, tuli myös mieleen meidän mahtava Leijonakuningas 2 -tietokonepeli, joka tosin ei enää harmi vain toimi.
Ihmettelen vaan sitäkin että miten joku voi olla niin julma jollekin josta oikeasti muka välittää niin kauheasti. Ehkä mie oon joku maailman joustavin ihminen, niinkö minusta aina välissä tuntuu. Mie näin unta että kokki haukku minua, J taas ei pahemmin nukkunu, ressu. Ja kun ajattelee ettei kokkia paljon kiinnosta onko meillä joku omakin elämä, se ajattelee vaan itseään.
Halloweeniltana tänne muuten ilmesty yhtäkkiä muutama lapsi naamiaisasuissa (ritari, hirviö, paholainen...) karkkia kerjäämään. Ei ne kyllä ees sanonu mitään, seisoskeli vaan siinä oven edessä. Tajusin siinä että ensimmäistä kertaa elämässäni näen tämänki ilmiön! N anto niille sokeroituja manteleita kokin pussista, mistä kokki vissin myöhemmin nalkutti N:lle.
Muita erikoisuuksia mitä oon täällä nähny ja syöny on keltaset ja violetit kukkakaalet(oikeasti ihan räikeän väriset), mustat perunat, kurpitsa, mango (jos sitä nyt lasketaan), minibanaanit, maa-artisokat... ainii ja pari kertaa meillä on ollu jälkkärinä "oeufs à la neige" eli semmosta lumihangen, tai ennemminki syljen (tiedättehän, kun kasveissa on niitä sylkipalloja)näköstä kananmunanvalkuaisesta tehtyä höttöä. Ja siihen vähän kinuskia päälle. Jäi kuulkaas syömättä se jälikruoka. Ranskalaiset on ihan hulluja...
Vois kohta mennä tekemään jotain ruokaa.