Un samedi seul et froid

Kello on jo yks ja mie vaan hengailen koneella yopuku (niin, se kimono edelleen)paalla. En oikein oo selvilla viela taman paivan ohjelmasta... yksinaista on nyt kun Aino lahti, ja eilen tuntu vahan ulkopuoliselta kun nuo tuolla olohuoneessa jammaili viulun, kitaran ja basson kanssa, en tiia mita vakea siella oli Cedricin lisaksi. Oisin mie ehka voinu menna sinne mutta en tiia oisko siina ollu mitaan jarkea. Kuuntelin youtubesta Nirvanaa ja laitoin nukkumaan. M:ki (Mouss, jonka tapasin Pariisissa Saint-Ouenilla)vastasi viestiin lopulta, se oli jossain markkinoilla Strasbourgissa, oli kuulemma "super fatiguant", olinki melkein unohtanu etta se on aina vasyny. Toivo myos etta kaikki sujuis mulla hyvin ja nahtais joku paiva taas.
Joka tapauksessa pitais varmaan pesta pyykkia viimein, selailla vahan netista tyomahdollisuuksia ja selvittaa se postijuttu! Nimittain ootan sormet syyhyten etta saisin kasiini sen paketin kotoa, mutta. Kysyin C:lta eilen etta mika on kaytanto postipakettien kanssa, ja se sano etta joskus tullaan soittan ovikelloa (ovipuhelinta siis), usein taas tulee kirje, jossa kerrotaan mista paketti on haettava tiettyyn aikaan mennessa. Sitten ihmeteltiin etta hetkinen, jos se on jo maanantaina laitettu postiin eika mitaan nay tai kuulu... sitten C hoksasi etta ainii, posti on lakossa! ... Ranskalaiset on tosiaan raivostuttavia. Oon silti vahan huolissaan etta miten tassa nyt kay, ei kai vaan oo jaany huomaamatta se kirje, tai meneeko se paketti muuten vaan hukkaan esim. tuon lakon takia... Ajattelin kayda tanaan postissa kyselemassa vahan.
Siis. Ainohan tuli tanne keskiviikkoaamuna, olin reipas ja kavelin hakemaan sen asemalta, joka on siis metrolla noin kuuden pysakinvalin paassa, puoli tuntia kavellen.
Ihana jalleennakeminen tietenkin...
Tehtiin sitten kakku yhdessa, plus lusikkaleipia (jotka eilisen aikana katosi jonneki, toivottavasti ne on syoty). Meinasin saastaa taman postauksen siihen etta saan kuvia liitettavaksi mukaan, mutta siina nyt menee tietenkin aikansa (vahan vauhtia, Aino! ;-))joten naette ne sitten myohemmin taalla ja FB:ssa. Poltettiin tietenki ensimmainen kakkupohja mustaksi latyksi (se ei edes noussu ollenkaan), ja tehtiin uus, ja sitten yritettiin palapelimaisesti koota siita kerroksia. Paalle laitettavan suklaan Aino onnistu tietenki karayttamaan perusteellisesti mikrossa - mitapa muuta ois voinu oottaakaan kun ei se raukka ole tottunu kayttamaan mikronkaltaista huipputeknologiaa :--D ja muovikulhoki suli pohjasta. Niin siina kay kun paastaa vieraita taloon, J:kin rikko yhen lasin silloin kun kerran oltiin taalla S:lla yokylassa.
No, hieno kakku siita tuli kuitenki, ja syontivaiheessa mulla oli hankaluuksia saada palaakaan alas, ehka siksi etta se oli nii makeaa. On sita kylla sen jalkeen tullu syotya, viela on yks pieni lohkare jaljella.
Kaytiin tosiaan myos Lumière-yliopistolla (Lyon 2) ja saatiin kuulla ettei siella olla viela ihan selvilla siita, miten muitten eurooppalaisten pitais toimia sisaankirjautumisen suhteen, kaytanto kuulemma vaihtelee vuosittain. Helmikuun puolella vois kuulemma saada lisatietoa, ja opiskelut alkais syyskuussa.
Yliopiston lahistolla oli myos ravintola, jonne haettiin tarjoilijaa, ja kavin siellakin sitten piipahtamassa kansion kanssa. Mies jonka kanssa puhuin vaikutti kiinnostuneelta, selitti etta tassa on siis kolme raflaa joitten valia pitais juosta tarpeen mukaan, ja katottiin yhessa minun CV:ta, sanoin etta oon tehny (mitattoman)vahan tarjoilua ja tunnen perusasiat (kai). Se varmisti etta asun nyt Lyonissa, tietenki siksi kun minun CV:ssa valitettavasti lukee Suomen osoite kun ei ole oikein jarkevaa vaihtoehtoakaan, ja sanoin joo. Sain sitten kuulla etta vastuuhenkilo ei ole just paikalla ja etta minun hakemusta tutkitaan sitten ensiviikolla, ja silloin minuun kai otetaan yhteytta myos. Poistuin paikalta hyvin toiveikkaana, saapa nahda. Tietenkin minua myos hermostuttaa tosissaan jos saan paikan, koska en oikeasti oo mikaan tarjoilija ja siella on varmasti oikeasti hommaa(ts. stressia), ollaan sentaan Lyonissa!
Sitten kun kaytiin eraassa pienehkossa ruokakaupassa ihan minun kulmilla, kassalla ollut mies katto Ainon pankkikorttia etta vau, musta, mista maasta tama on? Ja jutetiin siina vahan, se sano olevansa vahan vasyny ja kipea. Sivuhuomautuksena mainittakoon etta oon jo hakenu ko. kauppaan, siella on kuulemma taytta. Seuraavana paivana kaytiin samassa kaupassa (suosittiin sita seka sen myyjan takia etta siksi kun toisessa lahikaupassani kaskettiin avaamaan laukut, mika taas on vahan tylya kumminki), ja kun maksoin minun kortilla, nii kassamies (eri, talla kertaa japanilaisen nakonen nuori mies)oli etta onpa sieva kortti! Sanoin etta ollaan Suomesta ja vaihettiin taas pari sanaa, se kehu etta puhutte hyvin ranskaa, ja kysy kuanko ollaan oltu Ranskassa ja minka takia, ja ko sanoin etta haen toita nii se oli etta nii taalla on taytta (siis siina kaupassa). Harmi. Huomasin yhtakkia etta oho, minun pitais vahan naputella tata konetta (siis laittaa koodi ym. kun olin maksamassa), oltiin vaan juteltu kaikessa rauhassa :--D Aion kylla tasta lahtienki kayda siella, ehka saan viela uudet bestikset niista myyjista heh heh.
No, silla valin kun Aino nukku pari minuuttia uuvuttavan matkan jaljilta, uskaltauduin ottamaan yhteytta bretagne-Cedriciin FB:ssa. Tervehdittiin siina, kysyin onko se edelleen Bretagnessa, joo, missa mie oon, Lyonissa blaablaa, onko se toissa, ei, tekiko se toisenki viininkorjuun Fuissén jalkeen (niinko sen aikomus oli), ei, se palasi kotiin, onko se kayny lyonissa, ei, miksi niin, no voisit tulla kaymaan, ei mulla oo rahaa, no se on normaalia, ei mullakaan oo, no mita uutta, no tulin lyoniin sunnuntaina ja etin toita ja mulla on synttarit, ok, hyvaa synttaria, kiitos, no mita sie siella teet, onko teilla lunta, ei oo, onko teilla, ei lyonissa eika varmaan suomessakaan, en oo kayny elokuusta lahtien, aha.
Siina se. Ei se nyt kauhean kiinnostuneelta vaikuttanu niinko vahan arvasinki, lahinna vastasi etta "ah ok" ja minun kysymyksiin muutamalla sanalla perustelematta. Lopulta sanoin vaan etta joo meen tekemaan kakun, nakemiin, eika se silloin ees ollu aktiivisesti lasna FB:ssa enaa. Minua hermostutti typerasti sen kanssa puhuminen. Mutta kylla se alkaa olla jo mennytta, ja lupaan etten enaa hirveasti kyllastyta teita jauhamalla siita.
Kaytiin Ainon kanssa myos katsomassa eraan asunnontarjoajan kamppaa, joka oli tosin vahan Lyonin ulkopuolella, mika on jo selva miinus. En kylla todellakaan ole menossa sinne enka halua muutenkaan enaa nahda sita tyyppia. Se oli ihan kiva mutta rehellisesti sanottuna lahentelija. Olihan se muutenki outoa miten se minun kuvallisen ilmotuksen appartagerissa nahtyaan lahetteli jatkuvasti tekstareita tyyliin voit tulla asumaan minun luo ennen ko loydat kunnon tyon ja asunnon blaablaa.
Tutustutin Ainoa myos vanhaan kaupunkiin, ja ihasteltiin yhdessa talojen julkisivuja, graffiteja ja kaikkea, siella on niin hienoa.
Illalla, kun mulla ois pitany olla juhlat, ketaan ei tullu mika oli kylla minusta torkeat oharit Cedricilta! Se oli kylla maininnu etta jos haluaa olla varma, etta tulee tosi paljon vakea, kannattaa pitaa juhlat lauantaina, mutta se ei sanallakaan varottanu etta voi olla ettei ketaan ilmesty paikalle! Katottiin Aynon kanssa Blood Diamond, joka on tosiaanki loistava, koskettava ja kantaaottava elokuva konfliktitimanteista ja lapsisotilaista ym.(ja Leonardo di Capriosta hehe). Sitten kellon nayttaessa jo yota painuttiin kaupungille, ylitettiin iltavalaistettu Pont de Lafayette ja asetuttiin Rhonen rannalle. Kaupungissa oli edelleen elamaa, etenkin nuorisoporukoita, ja muutaman ihmisen kanssa puhuttiinki jotain, esim. yhet kysy meita mukaan, yhet pyysi tulta (ei ollu), yhet kysy tieta (eika meinannu uskoa ko naytin suunnan! Ne oli muutenki tosi mukavia, siina oli yks pariisilainenki, ja yks toinen yllytti sanomaan etta pariisilaiset on idiootteja), yhet huuteli autosta... Siella istuessa keskusteltiin syntyja syvia, kunnes kylmyys hiipi luihin ja ytimiin, jolloin suunnattiin takas kotia kohti. Nukahdettiin joskus kolmen maissa, ja niinko Ainoki myonsi, minun nykyisessa sangyssa nukkuu tosi hyvin! Se on oikeastaan vaan paksu, levea patja lattialla (+ tietenki lammin peitto ja pari tyynya).
Viimisena paivana kierreltiin vahan kauppoja, ja kuin ihmeen kautta loysin just sen mita haettiinki, yks pikkuputiikki missa on kaikkea mahtavaa, jos mulla viela on rahaa nii ostan sielta tosi kivoja lahjoja kaikille. Ihailtiin myos erivarisia converseja ja testattiin violettia huulipunaa Sephorassa. Sitten hoksattiin etta joo, ois jo aika syoda ja lahtea asemalle.
No, sienet jai yksinaan pannulle ja vesi puolivalissa kiehumispistetta hellalle ko tajuttiin etta tassa oiski itse asiassa aika kiire. Juostiin sitten metrolle tosi epatoivosena, piti vielapa kahdesti vaihtaa linjaa ja oltiin ko tulisilla hiililla, Aino (pessimisti)oli varma etta myohastyy. Juostiin ja juostiin, asemalle, etsittiin oikeaa laituria, kysyttiin virkailijalta, juna oli ihan lahtovalmiina ja Aino paasi viime hetkessa sisaan! Oliko ees helpottunu olo junan liukuessa asemalta, oisin ollu nii syyllinen jos juna ois ehtiny lahtea, puhumattakaan siita kuinka turhauttavaa se ois ollu.
Laahustin sitten kotiin kaikessa rauhassa kadet taskuissa ja pohdin omaa yksinaisyyttani. Ja haaveilin luonnollisesti.
Minun hiukset on muuten nii pitkat etta ne takkuuntuu. Harmittaa vahan kun mietin etta haluaisin muuttaa ulkoasuani vahan rennommaksi, mukaan sisaltyen farkut, pitkat takkuiset hiukset, venytyskorvikset + pari lavistysta (naurettava matkija kun olen, haluaisin just samat mitka bretagne-Cedricilla on - tosin on mulla perustelutki), kaikin puolinen huolettomuus. Harmitus tulee tietenkin siita, ettei mulla ole varaa nayttaa turhan huolettomalta ennen ko oon saanu tyopaikan, joka sallii sen tyyppisen ulkonaon. Sita, ja nuoruuden lipumista ohi, odotellessa...Oon tosiaan 19 tastalahtien, on se hassua.